Atzaleat

Atzaleat
Syksyn 2013 SM-mitalistit!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Katsaus menneeseen ja uusia haasteita kohti!

Atzaleojen tarinan päättyessä on syytä luoda vielä kerran katsaus joukkueen taipaleeseen. Ryhmä perustettiin talvella 2010 ja runkona toimi aikaisempi 02-03-syntyneiden jatkoryhmä. Ensimmäinen ohjelma oli "Mulan", jolla tytöt esiintyivät asematapahtumissa.

Ensimmäinen asemamitali.
 Kuvassa 6 loppuun asti Atzaleoissa voimistellutta tyttöä (Ida, Ira, Lotta, Venla, Annika ja Vilma)
Syksyllä 2010 tytöt tekivät ensimmäisen naruohjelmansa ("Allez, Ola, Olé"). Viivi tuli mukaan seitsemäntenä loppuun asti mukana olleena voimistelijana.

Naruohjelman näyttävä loppuasento.
Vuonna 2011 ohjelmina oli "Thunderbirds" ja "Pomppufiilis". Sonja tuli mukaan keväällä ja Sema ja Justiina Syksyllä.

Päälläseisontaa hatut päässä.

Vuonna 2012 ohjelmina oli kevään "Keijut" ja syksyn "Party People"-pallo-ohjelma. Joukkue esiintyi edelleen asematapahtumissa.

Party People

Atzaleat ehti kisata 10-12-sarjassa yhden vuoden. Kevään vapaaohjelmakaudella tytöt olivat sairaanhoitajia vauhdikkaassa Dr Jones-ohjelmassa. Tytöt pärjäsivät kilpailuissa hienosti. Mitaleilla joukkue oli kahdesti: Alpen Cupissa ja Etelä-Suomen aluekisoissa Kotkassa. Ykköskategoriaan tytöt pääsivät niinikään kaksi kertaa (Kotka ja Hyvinkää). Myös Bonuksia ansaittiin kaksista kisoista - Kotkasta ja Turun SM-kisoista.


Syksyn pallo-ohjelma "Ipanat" jäi Atzaleat-joukkueen viimeiseksi yhteiseksi ohjelmaksi. Tytöt pärjäsivät upeasti: Viidestä kisasta tytöt saivat neljä kertaa kategorian 1 ja kerran kategorian 2. Mitaleita tuli 3: SM-kisoista, aluekisoista Vantaalta ja Kerava Cupista. Lisäksi Cailap Cupissa tytöt palkittiin Cailap OY:n suosikkijoukkueena. Bonuksia tytöt keräsivät neljästi kruununa Helsingin SM-kisat, joissa mitalien ja ykköskategorian lisäksi tytöt saivat kaikki mahdolliset bonukset (taito-osat, elämys ja suoritus). Upean joukkueen taipaleelle upea päätös!


Jatkossa kaikki kymmenen mahtavaa Atzaleat-voimistelijaa nähdään Tapanilan Erän muissa, uusituissa joukkueissa. Jokainen tyttö vie uuteen joukkueeseensa mukanaan pienen ripauksen sitä hienoa Atzaleat-henkeä, joka siivitti tämän ryhmän hienoihin esityksiin ja tarjosi kaikille joukkuevoimistelun ystäville mahtavia elämyksiä. Kiitos kaikille tytöille ja valmentajille yhteisistä hetkistä!

2002-syntyneistä tytöistä Viivi kilpailee jatkossa Alexa-joukkueessa ja Ira, Lotta ja Venla uudessa Axoria-joukkueessa. Kaikki kuusi 2003 syntynyttä (Annika, Ida, Justiina, Sema, Sonja ja Vilma) jatkavat voimistelua uudessa Alexa Junior-joukkueessa.

Kiitos Atzaleat!
Tämä on viimeinen postaus Atzaleat-blogiin. Kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille. Blogi jää muistoksi Atzaleat-joukkueen taipaleesta ja ainakin Alexa Junior-joukkueen blogista tulee linkki tänne, joten halutessaan voi aina palata myös Atzalea-tunnelmiin.Hyvää jatkoa kaikille joukkuevoimistelun parissa!

2 kommenttia:

  1. Harmi kun hajositte :((
    teitä tulee ikävä! :(
    hyviä jatkoja teille ootte parhaita <3

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista