Atzaleat

Atzaleat
Syksyn 2013 SM-mitalistit!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Turun terveiset...

Kauden viimeinen kisa ja joukkueen päätapahtuma - Tyttöjen Hyvänmielen kilpailut - käytiin viikonloppuna Turussa. Tytöt, valmentajat ja iso osa tukijoukoista siirtyi kisakaupunkiin jo perjantaina iltapäivällä. Aluksi majoituttiin Hotelli Seurahuoneelle, jossa oli hyvä nostattaa kisajännitystä juoksemalla käytävillä ja ihailemalla jääpalakoneita. Myös sängyt laitettiin jo valmiiksi yökuntoon.

Iran, Seman ja Annikan nukkumajärjestelyt valmiina!

Treeniaika oli onneksi saatu siirrettyä aikaisesta lauantai-aamusta perjantai-iltaan eli lämppää varten siirryttiin Kupittaalle jo seitsemäksi. Harkkasuoritus oli ihan kelvollinen ja jokainen tyttö pääsi vielä analysoimaan omaa suoritustaan iPadilta. Treeneistä palattiin kiireesti hotelliin, jossa iltapala odotti yhdeksältä. Salaattipöytä, Pasta Bolognaise ja sitten levolle. Uni taisi tulla kaikille aika nopeasti. Aamulla oli lupa nukkua aika pitkään, koska aamiainen odotti vasta yhdeksältä. Runsaan ja ravitsevan aamupalan jälkeen alkoi kisameikkien ja kampausten laittaminen.

Perjantai-illan lämppä.

Sonja.

Ida.

Julia.

Tästä kaaoksesta syntyi 11 täydellistä kisakampausta ja -meikkiä!

Hotellilta lähdettiin kisapaikalle puolenpäivän maissa. Lämpän välissä käytiin kannustamassa muita Erän joukkueita (Abele, Akaasia, Azorit ja Alice. Anneka jäi valitettavasti näkemättä...). Oma suoritus oli vuorossa puoli kolmen maissa. Suoritus oli hyvä, joskaan ei tietysti täydellinen. Muutama virhe jäi harmittamaan...

Tytöt käyvät läpi kisasuoritusta.

Sitten alkoikin tukijoukkojen kannalta piinaavin osuus - kategorian odottaminen. Tulospalvelu oli kuitenkin aika nopea ja pian kuulutettiin joukkueen kategoriaksi 2. Lisäksi taito-osista napsahti bonusta 0.1 pistettä. Saavutus oli upea, mutta tytöt olivat kuitenkin pettyneitä - tavoitteet olivat vieläkin korkeammalla!

Upean kauden hieno päätös - ei kannata olla yhtään pettynyt!


Loppuverkan jälkeen tytöt kävivät vielä syömässä ties monennenko broilerpastansa ja sen jälkeen oli edessä kotimatka. Sijoitus joukkueen ensimmäisissä SM-kisoissa oli lopulta 4-7/48 eli kerrassaan hieno "sisääntulo" 10-12-sarjaan. Koko kevätkausi sujui muutenkin upeasti; Mustan Kissan Cupista kategoria 4, Alpen Cupista kategoria 3 ja mitalit, Hyvinkää Cupista kategoria 1, Kotkan Aluekisoista kategoria 1, bonuksia 0.3 ja mitalit. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kautta!

Video Atzaleojen tämän kauden ohjelmasta on lisätty Videoita-välilehdelle.

Atzaleoista kiinnostuneet motivoituneet 02-03-syntyneet tytöt voivat halutessaan tiedustella mahdollisuutta avoimiin treeneihin suoraan valmentajalta (johanna.aarnio@helsinki.fi).




6 kommenttia:

  1. Teillä on ihana ohjelma!! Hyvä azaleat tsemppiä ens kauteen!

    VastaaPoista
  2. Onneee!! Mut eiks toi sijoitus oo la sekä su joukkueiden kesken, 10-12 sarja kuitenkin jatkui sunnuntaina kun ei lauantaille kaikki mahtunut..

    VastaaPoista
  3. Olet oikeassa. Nyt kun sunnuntain tuloksetkin on päivitetty on lopullinen sijoitus 9-17/95.

    VastaaPoista
  4. Onnea ihanasta kaudesta!
    Terveisin Säihkeen Fanny

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia paljon! Onnittelut Säihkeelle persoonallisesta ohjelmasta ja hienosta kaudesta. Syksyllä tavataan!

    VastaaPoista
  6. Teist voi tulla ihan yhtä hyvii ku Alexasta!! onnee!!

    VastaaPoista